sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ekaa kertaa

 
Ekakertojen sunnuntai!
  
Mikkelissä on "uusi" kirppis, Kirpputori Ajaton, ihan mukavalla paikalla hyvine parkkipaikkoineen. Tänään kävin siellä ihan ensimmäistä kertaa ja vieläpä oikeasti etsimässä jotain, enkä vain silmäostoksilla. Se "tarkoitus" ja etsinnän kohde oli kattila, jossa voisi kuumentaa steariinia. Sellainen siisti kannellinen teräskasari löytyikin nopeasti. Löytyi sieltä kasarin kaveriksi myös lähes käyttämätön OPAn teräksinen tee/kahvipannu. Entisten kaveriksi. Sopii hienosti tulille.
    

Niin, ekaa kertaa, oli tarkoitus valmistella käteviä kanamunakennoista tehtyjä sytykkeitä.
      

Kasari liedelle, steariinit kyytiin ja mieto lämpö, Ei keittämistä, vain sulatus.
     

Kennoruusuja sitten dippailin keitoksessa, ja jäähdyttyä ne varastoitiin pussiin odottamaan käyttöä.
 
Koristeruusut ja sytykeruusut ovat sitten kaksi ihan eri asiaa!
*hymiö


Päivällä kävimme vuoden ekaa kertaa katsomassa Kamppareiden peliä. Ei se kauhean viihdyttävältä ja/tai vauhdikkaalta vielä vaikuttanut. Paljon pitää huolellisuutta ja kokemusta tulla lisää, että mestaruuksia keräillään lisää. Voitto jäi kuitenkin Hänskiin, ja se on hyvä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti