maanantai 31. elokuuta 2015

Viikon 36 sää

 
Syksy alkaa keskiviikkona
  


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Matkaan lähde


Uusia kokemuksia!

Käytiin viemässä Herra H Kouvolasta lähtevään junaan, joka suuntasi Moskovaan. Kundilla on edessään noin viisi kuukautta itämaan ihmeitä ja kansainvälisiä yliopisto-opiskeluja.

Varmasti karunhieno reissu!
Onnea matkaan!

lauantai 29. elokuuta 2015

Vanhan lompakon aarre?


Autokaupoille!
  
Olenko rikas!?

"Kyllä jokaisella miehellä pitää vähintään se miljoona olla takataskussa. Ihan vaan varalla."
Andy McCoy tyytyyi kolkyttonniseen.
    
Valitettavasti en.
 
Tuo lompakossa vuosia pyörinyt seteli on nykyään vain komea luku. Vuoden 2005 alussa Turkissa tapahtui seteliuudistus, jossa valuutasta (TRL) putosi pois kuusi nollaa. Yksi uusi liira vastaa siis miljoonaa vanhaa liiraa.
 
Komea seteli on arvoltaan noin 0,30€
 
Kovin kummallista autoa tuolla rahalla ei saa.
Jatkan lottoamista.

 

Suomen luonnon päivä 2015

  
Ulos luontoon!
     




Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 29.8.2015. Lähde retkelle, aherra talkoissa tai päästä mielikuvitus valloilleen satupolulla. Suomen luonnon päivänä on tarjolla monta erilaista tapahtumaa. Tutustu päivän tapahtumatarjontaan ja valitse itsellesi mieluisin tapa juhlia Suomen luontoa!
        
Suomen luonnon päivää voi tietenkin myös juhlistaa ominpäin!
    
Nosta lippu salkoon! Kata kahvit lähimetsään tai pyydä ystävät piknikille viettämään luonnon juhlaa. Tyyli on vapaa: pääasia on, että mukana on aimo annos hyvää mieltä ja hiukan juhlatunnelmaa. Jaa oma tapasi juhlia sosiaalisessa mediassa www.facebook.com/SuomenLuonnonPaiva ja twitterissä. Suomen luonnon päivän aihetunniste on  #luonnonpäivä.
  
      
 Loput vinkit tapahtumapäivän omilta sivuilta:

 
 
Hauskaa päivää!
 
  

torstai 27. elokuuta 2015

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

       
Turvallisuutta maantielle
       
Uudet xenon-polttimot ajovaloihin ja X-Vision xenonit lisävaloina
      
Näillä näkee syksyn ja talven teillä

 

maanantai 24. elokuuta 2015

Viikon 35 sää

 
Hyvät kelit jatkuvat!
  

Loppuviikosta on onneksi saapumassa jo toivottuja sateita. Luonto on aivan kuivaa.





lauantai 22. elokuuta 2015

Lauantai Savonlinnassa


Luontoelokuvafestivaaleille!
  
           
Päätimme jo aiemmin lähteä jollekin luontoelokuvafestivaalille ja nyt sellainen oli tässä lähellä, joten "matkaan lähde!". Meinasi tulla lähdön kanssa hieman hoppu, kun eilisen kiekkoreissun jälkeen nukutti niin mukavasti. Ehdimme kuitenkin paikalle jo viisi minuuttia ennen elokuvan alkua!
       
       
      
    Hyvä, ja hiukan koskettavasti kerrottu dokumentti.
      
 Asiaa puhuu ite Juha Taskinen!
  
***************************************
  
 Mitäpä tähän mitään lisäämään
 
 Perusarvot kunniaan!
 
 Rautainen ToTT
  
  
***************************************
    
Ja sitten risteilylle!
    

 Kyydissä oli sopivasti jenkkiä, venäläistä, savolaista ja suomalaisia.
 
Klassista tauotta.
    
 Mutsiiii! Tuu ikkunaan!!
   
 Vanha Tornaattori
     

   
 Ympyrä sulkeutuu.
   
 
Savonlinna on ehdoton The Saimaan Kesäkaupunki!
 
 We will be back!

Ainakin voisi yrittää viettää viikonloppua noissa elokuvatunnelmissa.
  

 

perjantai 21. elokuuta 2015

CHL 2015 HIFK - SC Bern

  
Vara Nordis - Barona Areena, Espoo
     

      
HEI, nyt me lämmitellään!
          
Kotijoukkue HIFK

  
Joukkueen sairaslista on tähän vuodenaikaan valitettavan kauheaa luettavaa:
       
 
 
    
Ottelua, ja sen ensimmäistä kymmentä minuuttia, voisi kuvailla vaatimattoman rehellisesti, että HUIKEAA YLIVOIMAA!! Toinen erä oli selkeästi sekava, mutta kolmas...
     
Kunnollista YV-treeniä, ilman tulosta. Noh, Bern meinasi tehdä, mutta HUSSO SAVES!
         
Olipa oikein mukavaa kurvailla 3-1 voittopelin jälkeen illan pimeydessä kohti kotia. Joukkuemme voi, vihdoinkin taas, pystyä hurjiin saavutuksiin tulevan kauden aikana!
   

 
     
Das, die, der Idioottilauma, joka häiriköi katkaisemalla pelin kolmeen kertaan heittämällä paperisilppua kaukaloon.
  
  
 
  
Heti kotiin päästyämme varmistimme paikat jo ensimmäiseen Liigapeliin. 
SaiPa-HIFK maaliskuussa 2016. Muiden myynti alkaa vasta syyskuun alussa. ;-)
 
 
  

torstai 20. elokuuta 2015

Hammasremonttia

   
Kaikki kunnossa? - No, eipä ole!
         
      
No, eipä sitten ollutkaan. Sunnuntaina illalla pupellettiin TV:tä katsellessa jotain terveellistä. Olisikohan ollut joku sipsipussin jämä tms., niin kesken herkuttelujen tunsin suussa, että ihan kuin jotain olisi jäänyt ns. hampaanväliin. Eipä siinä sitten sen kummempia.
   
Maanantai meni ihan ok. Koitin kuitenkin vielä "tikutella" ja kokeilin hammaslankaakin, että saisin itsepäisen ylimääräisen palan pois. Eihän se tietenkään mihinkään lähtenyt, kun ei siellä mitään ollutkaan. Tiistaina, iltamyöhään, alkoi sitten tuntua jo enemmän siltä, että pitää ottaa ihan lääkkeitä että olo olisi edes siedettävä. 
  
Eipä oikein auttanut, joten soitin heti aamulla päivystykseen. Kotilääkinnällä sain tuntemukset pysymään suhteellisen mukavasti kurissa. Puolenpäivän aikoihin istuin jo "jakkaralla" tutkittavana. Koputeltiin ja otettiin röntgen-kuvat kohteesta. Kohde oli sama hammas, joka oli jo ollut remontissa kolme vuotta aiemminkin! Kuvia huokauksella tutkittuaan, lääkäri pyysi suukirurgilta konsultointiapua. "Ai ai", olivat kirurgin ensimmäiset sanat. "Hienoa!", ajattelin jo, vaikka en tiennyt mistä edes oli kysymys. Kyseessä siis hammas, eikä mikään ylimääräinen pala hampaiden välissä.
  
Tuomio pitkällisten keskusteluiden jälkeen oli 50/50 onnistuva uusi juurihoito, tai hampaan poisto. Urakkaa vaikeutti tämä ikuiseksi tehty Cerec. Luutuminen oli vauhdissa ja hoidettava juurikanava todella ohut. Päätimme katsoa antibioottikuurin jälkeen mahdollista hampaan poistamista. Lääkäri hioi hieman korkoja, ettei hammas turhaan enää purressa ärsyyntyisi. Varasimme ajan syyskuulle.
    
Vaan eipä mennyt kuin Strömsössä. Illalla särky vaan kasvoi, eikä tuplaibupofeiinit tehonneet kuin vaivaisen 1,5-2h ajan yhdellä annoksella. Mukana käytin apteekkarin suosittamana vielä Panadol Fortea. Yön pyörin, kävelin ja hikoilin. Puristin täkkiä ja tunnelmoin. Kaikki annosrajat olivat jo ylittyneet, joten päätin soittaa uudelleen päivystykseen, jotta saisin tehokkaampia lääkkeitä.
      
Sinnittelin torstaina aamukahdeksaan asti ja soitin saadakseni apua. HML-keskuksesta luvattiin soittaa takaisin. Odottavan aika särkyisänä on valtavan pitkä. Kahden tunnin päästä (klo 10:00) soitin uudelleen, että haluaisin OIKEASTI jotain helpotusta tuskaan. Ja ÄKKIÄ!! Minulle luvattiin tietoa hetken päästä. Sitä sitten tulikin aika nopsaan, soitto tuli, ja minulta kysyttiin, että sopiiko.. Sopii! Tulen paikalle klo 11:50 ottamaan puudutukset, ja sen jälkeen luopumaan vihoittelevasta hampaastani.
    
Paikalla hieman hermostutti. Yksi vakiovarusteistani poistetaan.
Vääntöä, alkutoimien jälkeen, kesti vielä reilun tunnin ajan. Suussa maistui alkuun poratessa välillä palaneen käry ja veri, ennen kuin hammas lopulta pitkän ja kovan vääntämisen jälkeen luovutti. Olin aika poikki, mutta kyllä lääkärikin joutui tekemään kovan työn! Ikuiseksi mainittu kallis Cerec oli palasina pöydällä, enkä näin olle saanutkaan siitä amulettia.
 
  
Nuoret, hoitakaa hampaitanne!
 
 
 

maanantai 17. elokuuta 2015

"Uusi" Neitvuori

 
Uusi reitti ja näköalapaikka
    
Rohkeasti vaan eteenpäin!
      
Metsänpedon pyydys
     
Nousu P-paikalta laavulle saa veren sopivasti kiertämään.
  
   
*****
Tässä pitäisi olla kuva uudesta hyvästä laavusta ja tulipaikasta.
*****
 
 
Vähän eri kallio ja maisema, kuin ennen.
 
  

 
  

Viikon 34 sää

 
Upeaa!
  
 
Lämpötilakäyrät sahaavat, kuin maaliskuussa parhaimmillaan!







keskiviikko 12. elokuuta 2015

Suomi on pitkä maa


Eroja valaistuksissa tänään n. klo 22:40
      
 
Kilpisjärvi
       
Ruka
 
Iisalmi
   
Hämärän ja pimeän raja oli arviolta jossain Kuopion kohdilla.
  
Mikkeli
    
Hanko




 


maanantai 10. elokuuta 2015

Viikon 33 sää


Aurinkoista!
 




perjantai 7. elokuuta 2015

Sammallahdenmäki

 
Pronssikautinen hautaröykkiö
     
     
Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue hyväksyttiin 4.12.1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena maailmanperintöluetteloon.
   
Sammallahdenmäen pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat Satakunnassa Rauman Lapin kylässä Kivikylässä. Matalan Saarnijärven rantakallioilla on lähes neljäkymmentä kivistä koottua röykkiötä. Ne kertovat pronssikaudella (1500–500 eKr.) läntiseen Suomeen levinneestä skandinaavisesta pronssikulttuurista, jonka vaikutuksesta rannikolle omaksuttiin uusi hautaustapa: vainajat haudattiin kivistä tehtyihin röykkiöihin, jotka usein rakennettiin korkeille kallioille meren äärelle. Nykyisin umpeen ruohottunut Saarnijärvi oli vielä pronssikaudella merenlahti, kun veden pinta lainehti lähes 30 m nykyistä korkeammalla.
   
Sammallahdenmäki nimitettiin joulukuussa 1999 Suomen ensimmäisenä esihistoriallisena muinaisjäännöksenä UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Röykkiöalue on valittu luetteloon Suomen ja koko Skandinavian edustavimpana läntisen pronssikulttuurin kohteena. Komeat pronssikautiset muinaisjäännökset sekä niitä ympäröivä hyvin säilynyt jäkäläpeitteinen kalliomaisema muodostavat arvokkaan kokonaisuuden.
     
Sammallahdenmäen röykkiöt ovat olleet paikallisen väestön tiedossa pitkään. Kirjallisuudessa röykkiöt mainitaan jo vuonna 1878. Ensimmäiset tutkimukset paikalla tehtiin vuonna 1891. Silloin kaivettiin neljä röykkiötä, mm. muodoltaan koko Skandinaviassa poikkeuksellinen Kirkonlaattiaksi nimetty nelikulmainen kiveys sekä vallimainen ”Huilun pitkä raunio”. Kumpikin on tulkittu hautaröykkiöksi rakenteidensa perusteella. Esinelöytöjä ei vuoden 1891 kaivauksissa tehty. Sammallahdenmäen röykkiöiden tutkimuksia jatkettiin kesällä 2002, jolloin kaivettiin kahdeksan röykkiötä. Näistä kuudesta löytyi palanutta ihmisen luuta, joten röykkiöihin on tehty polttohautauksia. Yhden röykkiön sisällä oli kaksi kivipaasista tehtyä arkkua, joista toisesta löytyi palaneiden luiden lisäksi pronssisen sarjarannerenkaan katkelma.
     
Radiohiiliajoitusten mukaan kallion korkeimmalla kohdalla olevat hautaröykkiöt ajoittuvat ajanjaksolle 1300–1000 eKr. Edellisiä selvästi alempana sijaitseva paasiarkkuröykkiö on tutkituista röykkiöistä nuorin ja ajoittuu vuosiin 170 eKr.–82 jKr. Tämä sopii hyvin haudasta löydetyn rannerenkaan katkelman ajoitukseen.
      
      
Kesinä 2003—2004 tutkittiin Sammallahdenmäen röykkiöalueen eteläpuolella sijaitsevaa asuinpaikkaa, joka on samanaikainen nuorimpien hautojen kanssa. Tutkimuksissa asuinpaikalta löydettiin saviastianpaloja, palaneita eläinten luita, vähän pronssia ja joitakin hiottujen kiviesineiden katkelmia. Tulisijanjäännöksistä löydettiin muutamia palaneita ohran- ja vehnänjyviä. Lisäksi asuinpaikalta tavattiin useita pystypaalunjälkiä, jotka liittynevät paikalla olleeseen taloon.
Pronssikaudella Suomen ilmasto oli nykyistä lämpimämpi. Keskilämpötila oli muutaman asteen korkeampi; tammi, jalava ja lehmus kasvoivat Satakunnassa. Maan kohoaminen oli vielä ripeää ja maisema muuttui nopeasti. Merenpinta oli Rauman seudulla pronssikauden alussa lähes 30 m nykyistä korkeammalla, mutta kauden päättyessä enää vajaat 20 m korkeammalla. Toimeentulon takasivat karjanhoidon ohessa kalastus, linnustus ja metsästys. Maatakin jo viljeltiin vähäisessä määrin, lähinnä kaskeamalla.
       
      
Sammallahdenmäen tunnetuinta hautaröykkiötä kutsutaan Kirkonlaattiaksi. Sen syntyä selitetään Lapista vuonna 1878 muistiin merkityssä kansantarinassa: ”Kristityt ja hiidet rupesivat kilvan kirkkoa rakentamaan. Sovittiin, että ne, jotka ensin saavat kirkkonsa valmiiksi soittavat kelloilla, ja niin ruvettiin työhön. Mutta kristityt nostivatkin kaksi pylvästä pystyyn, asettivat kellon niiden väliin ja rupesivat soittamaan. Kun hiidet soiton kuulivat, vihastuivat he ja heittivät työnsä kesken.” Hiidet siis ehtivät rakentaa valmiiksi vasta kirkkonsa lattian, joka edelleen on jäljellä kalliolla.
       
Ei ihan 3000 vuotta vanha?
 
Upea vierailupaikka!
   

 


Kausi alkoi Pitsiturnauksessa

   
Perjantai klo 09:00, 
Kivikylä Areena, Rauma
   
 
 IFKn alkupörräämiset
      
 Vielä pienet tsemppaamiset
      
Taistelu Pelicans - HIFK on alkanut 0,5s aiemmin.
  
Tuo peli oli ihan hirveää katsottavaa. Kuvioista ei ollut oikein tietoakaan, eikä ajoituksia voinut mitata kellolla, vaan kalenterilla. Hyvää pelissä oli jännittävä loppu, ja IFKn komea tasoitusmaali vain 7s ennen loppua. IFK voitti lopuksi ammutut rankkarit.
    
Toinen peli oli länsirannikon hegemoniaottelu Lukko - Ässät.
Uskokaa, tai ette, niin halli oli tupaten täysi perjantaiaamuna klo 10:00 alkaneessa ottelussa! Tunnelma oli uskomattoman hieno ja Raumam Boja, myös Ässät-faniryhmä Pataljoona, ansaitsevat toiminnastaan täyden tunnustuksen! Oli kuin meidät olisi kesken kaiken temmattu johonkin lauantaipeliin keskieurooppalaiseen jäähalliin. Tuosta kannattamisesta ja metelistä on muilla joukkueilla opettelemista.
 
Iloisen maineen turnauksen toiseen peliin päättyi HIFKn taival, varsin vaisun esityksen jälkeen. Poissaolijoiden nimilista oli pitkä, ja se lista koostui pelaajien kärkipäästä. Toki nuorille on annettava oma mahdollisuutensa, mutta nyt näytöt eivät kyllä olleet kehuttavia.
  
Kaikkiaan turnaus oli sellainen, että mahdollisuuksien mukaan, sinne olisi päästävä uudelleen.
 
  




torstai 6. elokuuta 2015

Vanha Rauma


Pienellä iltakävelyllä
 
Mukava aikahyppy rauhalliseen entisaikaan.
  
Pitkän päiväajelun jälkeen teki mieli hiukan verrytellä, ja koska kelikin oli mitä mainioin, lähdimme tutustumaan Vanhaan Raumaan.
       
Litin oma katu?!
       
Näillä kaduilla on ihan omanlaisensa pysähtynyt tunnelma
      
Vanhennettua